torstai 19. huhtikuuta 2018

Pitääkö olla huolissaan?

Mä tykkään elämän pohtimisesta ja mun all time lemppari paneelikeskusteluohjelma on Pitääkö olla huolissaan, jossa ratkotaan katsojien huolia huumorilla maustettuna. Panelistit on aivan mahtavia ja ohjelmassa kuulee kyllä kaikenlaisia huolia. Ohjelmaa katsoessa huomaan, etten selvästi ole yksin huolissaan asioista. Se on helpottavaa tietää, että on kohtalotovereita.

Mä päätin kirjata tähän blogiini muutamia huolenaiheita, joita oon pohtinut. Jos jollakulla on vastaus mun huoliini, jätä se kommenttina kiitos!

(kuva: täältä)

Pitääkö olla huolissaan...

...kun lasta alkaa ärsyttää ja se menee kiukulla omaan huoneeseen lyöden oven vanhemman nenän edestä kii, näyttää äiti oven läpi lapselle keskisormea?

...kun ottaa puhelimen käteen katsoakseen kellonajan, katsoo kelloa ja laittaa puhelimen taskuun mutta tajuaa samantein, ettei ymmärtänyt näkemäänsä numerosarjaa ja joutuu katsomaan kellon heti uudestaan?

...jos useita kertoja päivässä kävellessä huoneen poikki yhtäkkiä pysähtyy, kun on totaalisesti unohtanut mitä olikaan tekemässä?

...kun televisiokanavilla surffatessa hetkeksi jättää Jersey Shoren kaltaisen realityshown näkymään, ja tajuaa yhtäkkiä katsoneensa sitä kokonaisen jakson, vaikka kyseisessä ohjelmassa ei ole yhtään mitään miellyttävää?

...jos ei pysty nukahtamaan hiljaisuuteen vaan on pakko kuulua jotain ääntä, esimerkiksi radio hiljaisella tai jotain rauhoittavaa musiikkia?

...jos muistaa ulkoa kaikki 150 alkuperäistä Pokemonia, muttei muista kertotauluja?

...kun tekee järkyttävän kovasti mieli syödä Hesburgerissa kerrosateria, mutta sen syömisen jälkeen tuntee olonsa huonoksi henkisesti sekä fyysisesti, mutta siitä nähden tekee sen taas jonkun ajan päästä uudestaan?

...kun monta kertaa keskustellessa muiden kanssa ei ymmärrä mitä toinen sanoo, mutta kun kysytään ymmärsinkö, vastataan kyllä ja keskustelun edetessä nyökytellään päätä niinku muka ymmärtäisi mitä toinen puhuu?

...jos katsoo joka päivä Ylen aamu- sekä iltauutiset, eikä silti oikein ymmärrä mitä SOTE käytännössä tarkoittaa?

...jos osti yli kaksi viikkoa sitten Dumle-karkkipussin, ja se on edelleen avaamattomana?

...kun pitäisi kirjoittaa huolia paperille, huolestuu ettei keksi tarpeeksi huolenaiheita?

Mistä sä mietit pitäisikö olla huolissaan?
Jätä vastaus kommenttikenttään! :)

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Mustavalkoinen Helsinki

Olen ollut vajaa pari viikkoa Turussa. Eilen päätin lähteä päiväreissulle Helsinkiin näkemään ystäviä. Tarkoitus oli lähteä pyörimään pitkin pääkaupunkia ja valokuvaamaan. Näinhän me sitten tehtiin! Oli kiva nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Toisen kanssa aika meni valokuvausreissuun, hampurilaisiin ja levykauppoihin. Sitten kävin vielä tapaamassa toista ystävää ja hänen perhettään teekupposen merkeissä.

En ole aikaisemmin kuvannut suoraan mustavalkoisena, mikä teki kuvaamisesta mielenkiintoista. Mustavalkoisuus tuo aivan erilaisen fiiliksen valokuviin ja oli kyllä kiva kokeilla. Täytyy koittaa useammin! Tähän loppuun muutama kuva reissusta.


Joki Tikkurilassa
(kuva: Noora)



keskustasta
(kuva: Noora)

(kuva: Noora)



Nyancat <3
(kuva: Noora)

Rautatientori
(kuva: Noora)

Tyttö aukiolla
(malli: Emma Lahtinen, kuva: Noora)

Kampissa
(kuva: Noora)

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Vuoroviikoin vanhemmuutta, päivittäin äiti

Eilen illalla soitin koululaiselleni. Hänen matkansa minun äitini kanssa oli päässyt alkuun ja he olivat yöbussissa matkalla etelään. Kyselin jännittääkö huominen lento, ei kuulemma jännitä ja lento kestää vain kaksi tuntia. Hän kuulosti iloiselta ja tiedän hänen olevan innoissaan matkasta. Koululainen on päässyt äitini kanssa ennenkin pappaa katsomaan ulkomaille, joten lentäminen ja reissaaminen on hänelle tuttua. Muistutin matkapäiväkirjan tekemisestä ja varmistin onko kännykän laturi mukana. Hän harmitteli kun hänen tunnuksensa ei toimi enää jossain kännykkäpelissä. Koitin lohduttaa ja toivotin hyvää matkaa ja hyvää yötä, lupaan soittaa ennen lentokoneen lähtöä.

Puhelun jälkeen purskahdan itkuun ikävästä. Pikkuiseni on lähdössä ulkomaille. Hän on äitini seurassa, eli maailman parhaassa hoidossa eikä minulla ole mitään järkevää syytä pelätä mitään. (muuta kuin kaikki mahdolliset pelottavat skenaariot lentokoneen tippumisesta alkaen..) Pelkään asioita joille en yksinkertaisesti voisi mitään tehdä, en vaikka olisin lapseni vieressä. Huokaan syvään kun ei muu auta. Tiedän että kaikki menee varmasti hyvin. Mutta miksen osaa kääntää aivojani "mutsi lomalla"-tilaan nyt ja olla huolehtimatta?

(kuva: täältä)

Kerran eräs tuttavani kyseli kuulumisiani. Vastasin silloin että on lapsivapaa viikko, koska koululainen oli kyseisen viikon isänsä luona. "Nythän sinulla on vapaaviikko vanhemmuudesta sekä velvollisuuksista sitte, nauti!" tuttavani sanoi. Lapsettomalle ihmiselle se varmaan näyttää siltä. Viikkoon ei tarvitse vahtia, kasvattaa ja opettaa lasta elämän taitoihin.

Mutta eihän se niin mene.

Vuorovanhemmuudessa ei toimi "poissa silmistä, poissa mielestä" tyylinen ajattelu. Ei ainakaan minulla. Toki minulla on silloin aikaa enemmän tehdä omia juttuja ja suunnittelen reissut näille parittomille viikoille, kun lapsi on isänsä luona. Ehkä käytännön asioita kuten aamupuuron keittämistä, harrastuskassin pakkaamista sekä läksyjen tarkastusta ei tällä viikolla ole, mutta kaikki muu vanhemmuuteen liittyvä on silti läsnä. Sitä pohtii joka päivä mitä lapselle kuuluu, onko tapahtunut iloja tai suruja, miten koulussa menee. Mielessään halaa ja suukottaa pientä rakkauttaan samalla kun laittaa hyvänyön tekstarin ja aamulla huokaa syvään kun syön aamupalan yksin. Siivotessa käy lapsen huoneessa, hieman siirtelee tavaroita. Vaihtaa pussilakanat ja pyyhkii pölyt samalla kun siivoan muuta asuntoa. Käyn järjestelemässä pehmolelut paremmin sänkyyn niinä öinä, kun lapsi ei ole omassa sängyssään ja voisin peitellä hänet paremmin.

Sunnuntai on minulle vuoroviikoin iloinen sekä surullinen tapahtuma. Toisena sunnuntaina on iloa ja naurua, onnellisuutta kun saan halata lastani ja tiedän että meillä on koko viikko aikaa  touhuta yhdessä kaikkea kivaa. Ja sitten toisena sunnuntaina kun eron hetki taas koittaa.. se on joka kerta yhtä tuskallista. Aina sitä toivoo että se ei tekisi niin kipeää ja ajattelee että ehkä se tästä ajan kanssa, mutta ei. Ihan yhtä perseestä se on joka ikinen kerta. Vaikka se on hyvä että koululainen saa nauttia elämästä molempien vanhempien kanssa, vaikkakin vuorotellen, tulee silti sunnuntaisin kun hän lähtee isälleen suru. Ois helpompaa jos voisi vaan unohtaa viikoks toisen, mutta kun eihän se niin mene. Ei äitinä olemista voi kääntää off-tilaan vuoroviikoin.

Ikävän määrä on valtava joka päivä. Onneksi on puhelimet millä viestiä ja soitella. Välillä soittaessani koululaiselle mua hymyilyttää kun yritän kysellä kuulumisia ja kertoa miten kova ikävä on, ja koululainen sanoo "joojoo" ja toivoo joko pian voitais lopettaa, kun hänellä on nyt joku leikki kesken serkkunsa kanssa. On se jo niin iso poika, vaikka se on mun pieni aina.

Vaikka äitinä saan omaa aikaa, on vanhemmuus kokoaikainen olotila ja työ mitä tehdään 24/7. Työ mikä kestää koko minun loppuelämäni aina viimeiseen hengenvetooni asti. Ja tämä työ on henkisesti rankinta ikinä, mutta se antaa myös todella paljon. Äitiys on parasta mitä olen koskaan kokenut.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Asioita joita en tajuu blogeissa

Tänään pomppiessani blogista toiseen törmäsin Milla T:n postaukseen, jossa hän kirjoitti asioista joita ei ymmärrä blogeissa. Huomasin että ihmetykseni tiettyjen blogissa olevien asioiden suhteen oli osaltaan aika samanlaisia kuin Millalla ja se innoitti minua tähän postauksen kirjoittamiseen.

Vaikka blogimaailma on minulle tuttujuttu koska olen blogannut reilu vuosikymmenen aikana enempi ja vähempi aktiivisesti, on blogit muuttuneet aika paljon vuosien varrella. Edellisestä aktiivisesta blogistani on aikaa pari vuotta ja nyt huomaa miten paljon erilaisia blogit ovat nykyään. Koska tämä kyseinen blogini on aivan uunituore, olen hyvin innolla taas blogimaailman meininkejä tutkimassa ja jotenkin kun blogi hakee vielä suuntaviivoja tyyliltään, on tullut tutkittua blogeja laidasta laitaan viime aikoina hyvin paljon. Täytyy sanoa, että moni asia siellä minua ihmetyttää!
Tässä nyt alkuun muutama asia.

(kuva: täältä)


It's all selfie pics ~ Oon törmännyt tosi monessa blogissa siihen, että postauksen kuvitus on täysin selfieitä. Usein jopa sama kuvakulma/tausta/kuvauspaikka/kuvaustilanne. Harrastan valokuvausta joten sen verran ymmärrän että samasta paikasta voi saada useita kivoja kuvia jne, mutta monesti se selfiekuva ei liity millään tavalla postauksen tekstiin. Tajuun kyllä ne "asupostaukset" (en oikeesti tajuu) että niihin kuuluu selfiet koska esitellään asuja, mutta silloin niillä kuvilla on joku pointti. Jos siitä kuvasta ei välity minkäänlaista yhteyttä siihen tekstiin, nii en tajuu.

Snapchat/Instagram kuulumisetpostaus ~ Mä en lue näitä ollenkaan. Jos mä seuraan jonkun blogia, mä näen hänen instagramin myös enkä tarvitse uusintaa näistä kuvista kuvatekstien kera enää blogissa. Tässäkin toki se, että esimerkiksi minä lisään paljon kuvia instagramiin ja saatan joskus käyttää samaa kuvaa postauksessani tietenkin. Mutta sellaiset "instagram kuulumiset" missä pointti on vaan näyttää ja selittää viikon instakuvat uudelleen, niin en tajuu. Snapchatista en ees ala puhumaan... *mutinaa*

"7+1" asiaa plussaa ~ TÄMÄ! Jos kirjoittaa 7+1 asiaa mitä rakastan -postauksen, nii minkä ihmeen takia ei voi kirjoittaa suoraan 8 ?? Jotkut sanoivat, että Google pitäisi enemmän parittomista numeroista hakuhommissa? (jos tää on totta niin ois kiva lukee tästä lisää jostain).. ja yksi selitys oli kanssa että sillä haetaan sellaista "saat boonuksena yhden jutun seitsemän lisäki" efektiä lukijoille, mikä tälleen pikku merkonomin ja markkinoinnista kiinnostuneen korvaan makes sense silleen periaatteessa joo. MUTTA mua ärsyttää muutenkin kaupallistuminen ja kulutusjuhlallisuudet niin onko blogit sitte niin kaupallistuneet että ei voi kirjoittaa mun 8 asiaa mitä rakastan vaan on pakko laittaa tolleen 7+1 houkutellakseen lukijoita? En tajuu.

Ei elämisen merkkejä ~ Mä ymmärrän sen että kun kuvataan kotia tai yleensä arkea blogiin, valokuvia suunnitellaan niin että ne on mahdollisimman hyviä kuvia. Kuvakulmat on tärkeitä tottakai. Mutta miksei esimerkiksi lapsiblogeissa oteta koskaan kuvia siitä lastenhuoneesta kun siellä on just leikitty? Vaan kaikki lelut ja tavarat on hyllyillä nätisti, kirjat siivossa pinossa pöydällä tai hyllyssä. Ei näytä yhtään siltä että olisi lapset juuri ollut leikkimässä. (ja kaikki vanhemmat nyt tietää että ei se lastenhuone säily juuri siivotun näköisenä minuuttiakaan kun lapsukaiset sinne päästää irti :D). Tähän liittyen oon ihmetellyt että eikö niissä kodeissa asuta kun ne näyttää aina jostain sisustusmainoslehtisen mainoskodeilta? Vai onko kaikki bloggaajat niin hyvätuloisia että on rahaa ostaa sisustuslehtimäinen koti?

ja seuraava kohta liittyy tuohon edelliseen ihmetykseen myös,

"Kulissien takana" eli todellista arkea ~ Näitä postauksia näkee eniten tuollaisissa kauniin valkoisissa lifestyle-blogeissa. Postauksessa luvataan että nyt kuvataan ihan tätä mun arkea mitään kaunistelematta ja näytetään kotia juuri sellaisessa kunnossa kuin se kuvaushetkellä on. No ei varmasti näytetä! ..tai sitten ne kodit on tosiaan sellaisia mainoskoteja missä ei ketään asu. Tähän samaan kategoriaan menee "minä ilman meikkiä" jutut. Kuten jo tuolla aiemmin sanoin, toki tajuan että ihmiset haluu että koti näyttää ihanalta ja oma naama näyttää kauniilta blogissa, mutta miten sitten niin arkisista asioista kuin bloggaaja ilman meikkiä tai lastenhuoneesta jossa on pari leegopalikkaa lattialla (eli siellä asuu lapsia!) tehdään sellainen suuren paljastuksen tuntuinen postaus? Jos mä tekisin tuollaisen postauksen ja kuvaisin tätä kotia nyt siinä kunnossa kun se on, niin kauhisteleeko ihmiset sitte ku näkee että täällä on pyykkiä kuivaustelineellä, pullokassi eteisessä ja lastenhuoneessa leluja lattialla sekä mun muistiinpanovälineitä ja palapeli olohuonetta pitkin? Ku eikös se sitte ois sen postauksen tarkoitus? Näyttää mimmoista se arki todella on? Mä ainaki tykkäisin että blogeissa oltais aidosti sitä mitä ollaan :) En tarkoita että täytyy kuvata paskaisia astioita tai muuta sellaista, mutta ei esimerkkinä se leluista sotkuinen lastenhuone oo mielestäni mikään suuri paljastus, se on elämää :)

Mitä asioita sä et tajua, tai ihmettelet blogimaailmassa?
Heitä kommenttiboxiin mielipiteitä! :)

torstai 5. huhtikuuta 2018

Haaveissa parvekepuutarha

// Tässä bogipostauksessa yhteistyössä Klinger //

Minä olin aikamoinen viherpeukalo muutama vuosi sitten. Hankin chilejä, paprikoita, tomaatteja, kaikenmaailman yrttejä sekä kasveja parvekettani koristelemaan. Pidin siitä, vihreydestä parvekkeellani. Minun pikkuinen viidakkoni, joka ei pelkästään näyttänyt mielestäni kivalta, mutta tarjosi minulle kesän mahdollisuuden ottaa ruokaa ja mausteita niinsanotusti "omasta pellosta poimittuna".


Parvekkeeni kesällä 2013
(kuva: Noora)

Olen jo pitkään pohtinut tekeväni myös tälle kesälle jonkunlaista parvekepuutarhaa. Tai sitten kesämökille kunnon palstatilaa ja sinne sitten. Siinä on vaan se huono puoli, ettei sinne pääse kastelemaan kasveja ihan niin usein jos me kaikki ollaan töissä kesällä. Joten siksi ehkä pähkäilen enemmän sellaisen pienen parvekepuutarhan perustamista!

Parvekepuutarhassa tavoitteeni on saada tuoreita yrttejä ruokapöytääni sekä vihreyttä ja hyvää tuoksua kotiini. Toivottavasti heti reissuni jälkeen kesätyökuviot alkaisi selvitä, ja pääsee suunnittelemaan tarkemmin tätä parvekepuutarhan tekemistä. Onhan kevät jo pitkällä!

Meinaatteko te lukijat tehdä jotain puutarhurointia tänä keväänä?
Mua kiinnostaa kuulla kovasti muiden parvekepuutarhureiden suunnitelmista! Heitä vaikka tonne kommenttikenttään sun vinkkisi ja suunnitelmasi :)


Sain käsiini Klingerin uuden E-kirjan nimeltään: Puutarhan ja parvekkeen hyötykasvit ja trendit.
Se on puutarha- ja parvekesuunnittelua käsittelevä opaskirjanen, joka sisältää mm. Katsaus puutarhatrendeihin, Kymmenen helposti kasvatettavaa hyötykasvia, Niksejä ja vinkkejä luomupuutarhanhoitoon, Tee se itse -projekteja ja tee perässä -ohjeet sekä Kotitarveviljely aloittelijoille.
  
Jos kirja alkoi kiinnostaa, mene osoitteeseen https://www.klingel.fi/puutarhaneuvonta-hyoetykasvit/ 
ja lataa kyseinen e-kirja ihan ilmaiseksi itsellesi! :)

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kun miniteini jotain unohti

Minun pieni koululaiseni on alkanut muistuttaa yhä enemmän ja enemmän murrosiän piinaamaa miniteiniä. Monista tilanteista tulee yhtäkkiä "räjähdysherkkiä" ja sitten luvassa on se tuttu angstinen itkupotkuraivo.  Ja sitten muutamia hetkiä myöhemmin, ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kiukku on tiessään! Sen aikaa että tulee vastaan seuraava asia joka ärsyttää. Ja oh boy niitähän tuppaa olemaan paljon! ;) Tuntuu että olen tuon miniteinin kanssa kuin miinakentällä. Koko ajan räjähtelee!

Tässä Miniteinin purkaukset-jaksossa teemana on unohtaminen. Lasta harmitti jo tarpeeksi ettei saanutkaan lupaa mennä kaverin luokse suoraan koulusta, kun oltiin sovittu että suoraan kotiin läksyjä tekemään. Mutta sitten kun läksyjen tekoa aloitettiin, huomasimme erään asian.

Matematiikan kirja on jäänyt koululle!

Miniteinin työvälineet
(kuva: Noora)

Noh, unohduksia sattuu aikuisillekin eikä tässä mitään hätää, ajattelin. Asiahan korjaantuu sillä, että lapsi käy hakemassa kirjan koulusta nopeasti, niin pääsee tekemään sitten läksyjä. Matkaa koululle ei ole pitkästi eli aikaa ei mene paljon, joten eihän tässä mitään ongelmaa ole? (Tässä kohtaa kaikki lukijat joilla on teini-ikäisiä lapsia, varmaan virnuilevat että "niinhän sitä luulisi".. :D) Ilmoitin lapselle että hänen täytyy hakea kirja, joten ei muuta kuin ulkovaatteet päälle ja hakemaan! Mä laitan sillä välin pari laskua maksuun ja sitten ruokaa, päästään tekemään esitelmää sitten kun lapsi tulee ja on matikanläksyt tehty.

Seuraa syviä turhaantuneita huokauksia. Pikku hiljaa hän matelee kohti eteistä. Tuolla se potki kenkiä jalkaansa maata vasten parikymmentä minuuttia. Välillä dramaattisesti valui pitkin seinää nurkkaan makaamaan. Mökötti hautautuen kypärämyssynsä sisään. Potki kenkiinsä, heittikin ne jo jalasta pois (tähän olisin halunnu sanoo että olikohan tuossa nyt järkeä ku työllä ja vaivalla sait ne jalkaan, mutta ajattelin että parempi olla hiljaa).  Koitin kannustaa, lopulta sanoin ettei nyt auta mikään, vaan jos kirja unohtuu, se pitää hakea. Etenkin kun on läksyjä huomiseksi. Ei, en voi auttaa mitenkään, muuta ku sua kannustaa ja kertoa että mitä nopeemmin menet, sen nopeemmin oot takas himassa. Ja ei, se väliovikaan ei voi auttaa, joten sen ryskyttäminen seinää vasten ei myöskään auta mitään. Vaan nyt on mentävä, koulun vikat oppitunnit loppuu arviolta 40min päästä, joten menehän niin ehdit varmasti.

Tätä dramaattista episodia oli kestänyt noin 22 minuuttia. Plus tietysti ne lattialla hiljaa mökötykseen menneet minuutit. Sitten se lähti, tietenkin ovet paukkuen. Katselin parvekkeelta uhmaa puhkuvan miniteinini menoa. Siellä se mateli, ja potki lumikökköjä mennessään... *huokaus* :))

Voih kyllähän minä muistan miten teini-iän tullessa kaikki vitutti, etenkin omat mokat jotka piti itse korjata. Ne oli ehkä kaikista pahimpia. So I feel you my dear child, I feel you.

äidin iltaraamattu, jospa sieltä löytyy johdatusta
(kuva: Noora)

Nooh, onneksi kaikki ei ollut menetetty. Viimeinkin lapsi tuli kotiin, JEE! matematiikan kanssa. JEEE! Kiukku oli varmaan jäänyt lumipyryn pyörrytyksiin, koska kotiin päästyään ei ollut enää mitään hätää. Päästiin syömään, tekemään läksyt ja esitelmää aloitettiin. JEEEEEEEEEE! Ilta meni mukavasti, nukkumaanmenoaika lähestyi.

Kävin hänet peittelemässä. Kehuin että kiukusta huolimatta huolehti omasta hommastaan. Kerroin miten kivaa oli tehdä yhdessä esitelmää. Miten mukavalta tuntuu että lapsi ymmärtää syyn miksi käskin hänen hakea kirjansa. Hän ymmärsi, oli jopa vähän nolona jalan polkemisesta. Sanon ettei se mitään, ja selitän vähän tunnemyrskyistä ja teini-iästä. Toivotan hänelle hyvää yötä.

Yhtäkkiä lapsi ottaa puheeksi surullisen asian. Tulee itku. Menen lohduttamaan, selitän miten ensimmäisen oman lemmikin poismeno on surullinen asia, ja sitä saa surra, saa itkeä. Se tulee hänelle usein mieleen, oman lemmikkihiiren kuolema. Tapahtumasta on useita kuukausia ja hiirulainen sai meillä hyvän ja pitkän elämän ja kuoli sitten vanhuuteen, mutta toki se tuntuu pahalta. Puhun että tiedäthän miten hiirulaisella on nyt hyvä olla, vanhuuden kivut ei enää sitä häiritse. Lapsi nyökkää ja pyyhkii kyyneleitään. Peittelen hänet paremmin ja jään silittelemään hänen päätään, kunnes  hän nukahtaa. Mun pikkuiseni, joka päivällä uhkui teini-iän kipuilua, oli taas minun pieni rakas 10vee lapsukaiseni. Niin pikkuinen ja herkkä.

Pysy pikkuisena rakkaani, sulla on kaikki maailman aika kasvaa, eikä minkäänlaista kiirettä <3

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Vauvantuoksuinen viikonloppu

Ajattelin kirjoittaa vähän pääsiäisviikonlopun kuulumisia. Tässäpä nämä, kuvien kera, olkaa hyvät! Mun viikonloppuni koostui bloggaamisesta, hyvästä seurasta sekä ruuasta sekä leffoista. Ja pääsin käymään saunassa, joka on aina mukavaa! Viikonloppu oli hyvin vauvantuoksuinen, koska hengasin paljon pikkuisen tätitettäväni kanssa. :)  Ja no, söin mä pari kindermunaakin joten siinä tuli sitten tätä pääsiäisteemaa toteutettua.

pikkuinen leikkipuuhissa <3
(kuva: Noora)

Siskoni vauva, minun tätitettäväni, joka syntyi joulukuussa, on kasvanut hurjasti. Kun oma lapsi on jo 10-vuotias koululainen, on ilo kokea vauvaelämää läheltä jälleen. Tässä saa todellakin ne vauvaelämän parhaat puolet, kun vauva ei ole oma! :D Siispä nautin täysillä vauvan hoitamisesta, etenkin kun tiedän että jos kyllästyn siihen, voin lykätä ipanan äitinsä syliin hehe.

Vauva on alkanut höpöttää omaa guuguugaagaahuuu kieltään, se hymyilee ja ottaa kontaktia yhä enemmän ja enemmän. Siskoni huomautti että vauva juttelee kuulemma minulle tosi paljon, verrattuna siihen miten se vaikka juttelee siskolleni. Nauroin että me ollaan molemmat tuollaisella guuguuhuu-taajuudella, niin tulee höpötettyä ;D

Meillä oli pieni episodi muutama viikko sitten, että minun naamani ei miellyttänyt vauvaa, ei sitten millään. Aivan törkeä huuto alkoi aina kun täti pamahti paikalle! Onneksi tilanne on rauhoittunut, ja eilen kun toin vaunulenkin jälkeen vauvan mun luokse, riisuin ulkovaatteista ja olin ensimmäisenä edessä kun hän avasi silmänsä, sain iloista sätkimistä sekä ihanan hymyn. Joten pahin vierastus on tällä hetkellä ohi, ainakin minun kanssani.

Odotan innolla että pikkuinen tuosta kasvaa. Haluun opettaa sille kaikkea kivaa ja jännää. Se on ihmellistä katsoa miten pienen ihmismielen aivot oikein raksuttaa hänen tutustuessaan uusiin asioihin.

Ai onko minulle iskenyt vauvakuume tuon pikkuisen takia?
Arvatkaa pari kertaa... :D

Ihmisvauvoja meille ei olla suunniteltu, mutta perheenlisäystä toivomme pienen frettipoikasen merkeissä tänä kesänä! Olemme pentujonossa olleet jo tovin, koska kun tuo meidän kotihilleri saapui noin vuosi sitten, päätettiin jo silloin, että kyllä lajitoveri meille vielä tulee. Toivotaan että tämän kesän pennuista löytyisi meidän laumaan uusi kaveri. Mutta tästä lisää myöhemmin ;)

Se vauvoista, ehkä palaan niihin omassa postauksessa myöhemmin.
Viikonloppuna tuli tehtyä muutakin, kuin vain nuuhkittua vauvantuoksua!

alkupalana lohta
(kuva: Noora)
jälkiruokaa
(kuva: Noora)
(kuva: Noora)

Olin hengannut himassa tietokoneen ruutua tuijottaen jo kauan, joten päätin lähteä äitini mukana siskoni luokse perjantaina. Äiti oli menossa siskon vauvaa vahtimaan ja mietin että siskonpojan kanssa touhuaminen olisi hyvää vaihtelua bloggaamiseen ja koneella istumiseen. Me päästiin äidin kanssa siskoni luokse, hän oli lähdössä poikaystävänsä kanssa ulos syömään ja he kutsuivat minut mukaan. Päätin lähteä, siitä olikin aikaa kun viimeksi oon ollut ulkona syömässä. Syömässä käytiin, oli mukavaa! Sitten käytiin juomassa yhdet drinkit, ja lähdimme kävelemään takaisin siskoni luokse.

Lauantaina olimme äitini kanssa siskoni luona kokkaamassa. Tai no, äiti kokkasi ja minä viihdytin vauvaa ja kävin nukuttamassa sen vaunulenkillä. Ruuaksi meillä oli vaikka mitä herkkuja, mistä yläpuolella visuaalista vihjettä! Ennen ruokaa ehdittiin käydä saunassakin.

Illalla katsottiin elokuvia. Harmitti kun yksi mun lemppari-anime Henkien kätkemä alkoi televisiosta, mutta tekstityksen kanssa oli ongelmia ja mun japanin kielitaitoni on aika heikko... Jätettiin leffa sitten kesken ja lupasin näyttää tämän siskolleni joskus myöhemmin. Kyseinen anime on todellakin katsomisen arvoinen, suosittelen lämpimästi kaikille!

olihan meillä myös suklaaherkkuja
(kuva: Noora)

Myöhemmin mutsi lähti yövuoroon ja mä saisin hoitokoiran yökylään. Kävelimme myöhään illalla kotiin täysikuun valossa, oli todella kaunista. Matkalla nähtiin musta kissakin, joten ainakin suklaata, "noidan kissa" ja täysikuu osui tälle hyvin tähän pääsiäisviikonloppuun ;)

Kun tulin kotiin, vaihdoin muutaman sanan rakkaani kanssa irkissä. Hän osti minulle junaliput, joten ensi viikolla kutsuu Turku! ;) Olen odottanut niin kovasti hänen luokseen pääsemistä (koska ollaanhan tässä oltu erossa jo muutama viikko taas :D) ja ystävieni näkemistä. Myös meidän fretti lähtee mukaan, sekin pääsee sitten ystäväni luokse vähän sosiaalisoitumaan muiden näätien kanssa.

Sunnuntaina nautittiin aurinkoisesta säästä siskoni kanssa vaunulenkillä. Katsottiin elokuvaa ja touhuttiin vauvan kanssa. Sunnuntaina alkoi myös "lapsiviikko" ja rakas 10-vuotiaani tuli isänsä luota luokseni.

Että sellainen viikonloppu!
Mites teidän pääsiäinen meni? :)